2M-IT jatkaa yhteistyötä Johannes ”Hatsolo” Hattusen kanssa

3.5.2023 | Uutiset

 

 

Meillä oli ilo saada Johannes ”Hatsolo” Hattunen esiintymään viime keväänä Hämeenlinnassa järjestettyyn kehityspäiväämme. Jälleennäkemisen riemua sisältänyt päivä sai lisäpontta Hatsolon esityksestä, jossa hän kertoi omasta taustastaan ja matkastaan kohti Pariisin olympialaisia 2024. Tietysti Hatsolo opetti meille myös 2M-IT:n oman tanssin.

Yhteistyön avulla Hatsolo tukee henkilöstön jaksamista sote-muutoksessa ja 2M-IT tukee Hatsolon matkaa olympiavoittajaksi.  Haluamme tukea olympiaurheilua sekä Hatsoloa, sillä lapset ja nuoret tarvitsevat idoleita ja roolimalleja. Jokainen nuori ja lapsi – ja miksipäs ei aikuinenkin, tarvitsee idoleita ja kannustusta siihen, että riittää ja pärjää omana itsenään sekä uskaltaa seurata omia unelmiaan. Lapsuuden ja nuoruuden kasvukivuista, ennakkoluuloihin törmäämisestä ja oivalluksista Hatsolo kertoi meille kehityspäivässä oman tarinansa kautta.

Alla Johanneksen mietteitä yhteistyöhömme liittyen:

”Johannes, mitkä ovat sun suunnitelmat yläkoulun jälkeen?”, kysyi opettajani multa ysiluokan keväällä.

”Mä aion breikata ja musta tulee maailman paras!”, kuului meikäläisen tarmokas vastaus.

Opettajani ei vastauksestani innostunut, vaan kehotti vielä harkitsemaan muitakin vaihtoehtoja. Oli kuulemma tärkeä hankkia oikea ammatti, jolla on tulevaisuus. Mä en voinut ymmärtää opettajan sanoja. Mun mielestä breikki oli nimenomaan tulevaisuuden laji ja mikä tärkeintä breikki oli oleva mun tulevaisuus. Vastaavia keskusteluja on ollut satoja 2000-luvun ensimetreistä asti. Epäilijöitä kyseenalaistajia ja neuvojia riitti mutta harvassa olivat, jotka uskalsivat katsoa maailmaa samalla tavalla kuin me.

Kiitos 2M-IT kun annatte minulle mahdollisuuden sanoa itseäni ammattibreikkariksi ja valmistautua kilpailuihin ja mahdollistatte joka viikkoisen treenaamisen.

Kiitos Hatsolo ja tsemppiä meille kaikille!

 

#hyvinvointi #kehittyminen #lapset #nuoret #tulevaisuus #unelmat #välittäminen #olympialaiset #pariisi2024 #breaktanssi