2M-IT:lle on myönnetty Future Workplaces -sertifikaatti

31.1.2024 | Ajankohtaista

Olemme erittäin ylpeitä saadessamme kertoa, että 2M-IT:lle myönnettiin Future Workplaces -sertifikaatti marraskuussa 2023. Kyseinen sertifikaatti annetaan Siqni-henkilöstökyselyn tulosten perusteella ja on osoitus siitä, että sen saaneessa työpaikassa yrityskulttuuria johdetaan työntekijäystävällisesti. Menestyksemme yli 500 henkilöä työllistävien yritysten kategoriassa oli merkittävä. Näin 2M-IT:n henkilöstöjohtaja Sari Rasi iloitsi asiaa: 

”Oli hienoa, että saimme Future Workplaces 2023 -sertifikaatin. Tavoittelimme sertifiointia jo edeltävänä vuonna, mutta tuolloin jäimme vielä hieman riman alle. Panostus lähijohtamiseen näyttäisi tuottavan jo tulosta. Tästä on hyvä jatkaa positiivista kehitystä eteenpäin.” 

Future Workplaces -sertifikaatti ei perustu työpaikan ulkopuolisten tahojen, tai johdon, ennalta määrittämään malliin työhyvinvoinnista, motivaatiosta tai hyvästä työpaikasta. Sertifikaattia varten selvitetään, mitkä ovat työntekijöille ne kaikista merkityksellisimmät asiat työpaikalla, ja kuinka hyvin nämä asiat toteutuvat. Future Workplaces -tutkimukseen voivat osallistua kaikki organisaatiot, joiden henkilöstömäärä on vähintään 20. (lähde: https://www.futureworkplaces.fi/)