Kansainvälinen päivä tytöille ja naisille tieteen ja teknologian parissa 11.2.2023

11.2.2023 | Uutiset

Lauantaina 11.2.2023 vietetään kansainvälistä päivää tytöille ja naisille tieteen ja teknologian parissa. Unescon mukaan vain noin 30 % kaikista naisopiskelijoista valitsee korkeakouluopetuksessa STEM-alan (tiede, teknologia, insinöörityö ja matematiikka). 

Nadja Salimi työskentelee 2M-IT:llä tietoturva-asiantuntijana. Hän valmistui vuonna 2018 SAMKista tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi. Parhaillaan hän täydentää osaamistaan kyberturvallisuuden osaajakoulutuksella töiden ohessa.

”Insinööriopintojeni aikana olin luokan ainoa nainen, samoin tällä hetkellä 2M-IT:llä olen tiimimme ainoa nainen. Minulla oli selkeät tavoitteet, enkä antanut tämän asian estää tavoitteideni saavuttamista,” Nadja kertoo ja täydentää, että hänet on otettu vastaan todella hyvin. 

Nadja kertoo, että tiimissä on todella hyvä työilmapiiri. ”Esihenkilö ja muut työkaverit ovat kannustavia ja he luottavat minuun”, hän toteaa. Hän ei koe, että saisi erilaista kohtelua sukupuolesta tai syntyperästä johtuen. ”Minun näkökulmiani ja ideoitani kuunnellaan ja kunnioitetaan. Pääsen osallistumaan suunnitteluun ja olen päässyt hyödyntämään opintoja työelämässä”, Nadja kertoo. 

Nadja kehottaa myös muita alasta kiinnostuneita naisia hakeutumaan teknologia-alalle, jos se kiinnostaa. ”Kannattaa ehdottomasti kuunnella omaa sydäntä eikä miettiä, että ala on miesvaltainen.” Hän kuvailee alaa äärimmäisen mielenkiintoiseksi, eikä ole katunut alavalintaansa. ”Haluan haastaa itseäni kybertuvallisuuden alalla myös tulevaisuudessa. Ala on elävä ja omaa osaamista kannattaa jatkuvasti kehittää”.