Esittelyssä 2M-IT:läinen! Heidi Turtiainen, sovellusasiantuntija

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Heidi Turtiainen ja työskentelen 2M-IT:llä sovellusasiantuntijana sovellustuessa. Toimin myös yhtenä sovellustuen Major Incident -managerina (MIM). Työskentelen tiimissä sovellustuki 3, joka vastaa pääosin häiriönhallinnasta.

Lisäksi toimin Kaakon alueen 24/7- eli kriittisten toimintojen päivystyspalvelun päivystäjänä. 24/7-palvelu turvaa asiakkaiden kanssa kriittisiksi määriteltyjen tietojärjestelmien toiminnan ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Näitä voivat olla ydinpotilastietojärjestelmät, kuvantamisen sekä laboratorion järjestelmät. Päivystysajan työtehtäviin kuuluu esimerkiksi eri asiakkaiden loppukäyttäjien salasanojen nollaus ja voimassaolon jatkot sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi? 

Päivittäiset työtehtäväni liittyvät häiriönhallintaan ja -hoitoon. Tiimimme tavoitteena on turvata potilas- ja asiakastietojärjestelmien toiminta häiriö- ja MI-tilanteissa. Häiriönhallinta ja häiriötiedottaminen ovat tiimimme ydinosaamista, ja häiriönhallinnan jatkuva kehittäminen kuuluu myös työnkuvaamme. Toimimme tiiviisti yhteistyössä asiakkaiden, toimittajien sekä 2M-IT:n eri asiantuntijatiimien kanssa. Jokainen työpäivä onkin erilainen ja työssäni tilanteet voivat muuttua hyvin nopeasti. Häiriönhallinta vaatii nopeaa reaktiokykyä ja asioiden priorisointia.

Laajavaikutteiset häiriötilanteet (MI) ovat sellaisia, joissa asiakkaan käyttöympäristössä on joko käyttöä estävä tai käyttöä vakavasti haittaava häiriötilanne. MI-managerin tehtävänä on johtaa ja koordinoida laajojen häiriöiden selvittämistä. Hän vastaa myös laajaan häiriöön liittyvästä tiedottamisesta, apunaan sovellustuen tiedottaja. MI-manageri perustaa asiakkaille, toimittajille, asiantuntijoille ja muille yhteistyökumppaneille tilannehuoneen, jossa hän pitää yllä tapahtumalokia sekä tilannekuvaa.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Koulutukseltani olen sairaanhoitaja (AMK). Valmistuin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta vuonna 2007. Tällä hetkellä opiskelen, niin ikään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, toista vuotta YAMK-tutkintoa ”digitaaliset palvelut sosiaali- ja terveysalalla”.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on työn monipuolisuus ja se, etteivät työpäivät ole koskaan samanlaisia. Häiriönhallinnassa työ on ajoittain haastavaa ja hektistä, mutta tukenani on mahtava tiimi ja siellä toteutuva yhteistyö. On mahtavaa, että saan työskennellä huipputiimissä rautaisten ammattilaisten kanssa. Arvostan etätyön mahdollisuutta ja sitä, että meillä tehdään työtä sujuvasti yli tiimirajojen. On myös mukava kuulla asiakkailta saatua hyvää palautetta, kun olemme saaneet ratkaistua asiakkaiden kohtaamia ongelmia.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Teemme parhaamme, jotta hyvinvointialueiden ammattilaisten arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Häiriötilanteiden alkaessa toimimme ripeästi ja ammattitaitoisesti yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Sovellustuki 3 -tiimi on perustettu helmikuussa eli on vielä varsin tuore. Vastuualueenani on häiriöiden hoitaminen ja niistä tiedottaminen sekä molempien edellä mainittujen jatkuva kehittäminen. Tärkeä tehtäväkokonaisuus on myös MI-managerointi eri asiakkaiden hyväksi.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

2M-IT:llä on mahdollista koko ajan kehittää omaa osaamistaan, ja saamme erilaisia vastuualueita, joihin kulloinkin perehdymme syvällisemmin. Tiimissämme on hyvä yhteishenki ja luottamus niin keskenään kollegoiden kuin tiimiläisten ja esihenkilönkin välillä.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Perheelle sekä eri harrastuksille. Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi alakouluikäiset tytär ja poika. Vapaa-aikani kuluu lasteni harrastusten parissa sekä katsojan että kuskin roolissa jäähallilla, jalkapallokentällä ja cheerleadingissä. Toimin myös poikani jääkiekkojoukkueen joukkueenjohtajana. Nyt syksyllä olen mukana hockey moms -toiminnassa, eli myös me jääkiekkoilijoiden äidit pelailemme jääkiekkoa harrastusmielessä, liikunnan ilosta nauttien. Vapaa-ajalla tykkään myös matkustamisesta, ja Kreikka on yksi suosikkikohteistani.

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Jenni Hakala, juristi

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Jenni Hakala ja työskentelen 2M-IT:llä juristina. Kuulun Palvelutuotannon tuki ja kehittäminen -yksikköön ja vastaan yhdessä tiimimme kanssa 2M-IT:n asiakassopimuksista, sopimushallinnosta, sisäisistä hankinnoista ja laajalti juridisesta konsultoinnista. Lisäksi toimin 2M-IT:n sopimusprosessin prosessivastaavana ja PRRC:nä (Person Responsible for Regulatory Compliance) eli lääkinnällisen laitteen valmistajan, yksilölliseen käyttöön valmistettujen laitteiden valmistajan tai valtuutetun edustajan organisaatiossa säännösten noudattamisesta vastaavana henkilönä.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Työnkuvaani taitaa työsopimuksen mukaan kuulua ”juridiset työtehtävät yhtiön liiketoiminnan tarpeen mukaisesti”. Käytännössä tämä tarkoittaa paljon sopimustyöstöä, katselmointeja ja kommentointia, konsultointia, sopimushallintaa ja kuten yllä todettua; sopimusprosessin prosessivastaavan tehtäviä sekä PRRC-rooliin liittyviä työtehtäviä.
Tyypillinen työpäiväni alkaa sopimushallinnon sisäisellä läpikäyntipalaverilla, jossa katsomme ja jaamme sopimushallinnon sähköpostiin tulleet viestit ja työtehtävät sekä käymme läpi ajankohtaisia asioita.
Muuten työpäiväni koostuu kalenteroidusta itsenäisestä työskentelystä, sekä palavereihin osallistumisesta. Päiviin mahtuu paljon myös nk. juoksevaa konsultointia, eli ihmisten yhteydenottoihin vastaamista ja avustamista erilaisissa sopimuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Olen koulutukseltani oikeustieteen maisteri (ON+OTM) ja valmistuin Turun yliopistosta vuonna 2021.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on monipuolisuus: sopimushallinnon työtehtävien lisäksi päivät koostuvat vaihtelevasti erilaisista sisäisistä projekteista ja työtehtävistä, lääkinnällisiin laitteisiin liittyvistä juridisista kysymyksistä ja erilaisten koulutusten ja materiaalien tuottamisesta.
Lisäksi minusta on ollut innostavaa tutustua yhtiön liiketoimintaan sekä sote-sektorin järjestelmiin ja palveluihin, joita 2M-IT tuottaa. Pääsee ikään kuin raottamaan verhoa terveydenhuoltopalveluiden taustalle.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

2M-IT:n missio näkyy omassa työssäni huolellisuutena ja pyrkimyksenä ylläpitää korkeaa tasoa yhtiön asiakassopimuksissa.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Tänä vuonna tärkeimpiä kokonaisuuksia on sopimushallinnon uuden järjestelmän Cloudian käyttöönotto, asiakaspalvelusopimusten päivittämistä koskeva projekti, sopimusprosessin dokumentaatio ja siihen liittyvä prosessin kehittäminen sekä yleisesti sopimushallinnon toiminnan organisoituminen ja sisäisten työmallien ja ohjeistuksen kehittäminen ja tiedottaminen yhtiössä.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Olen ollut tyytyväinen ystävällisistä kollegoista ja kärsivällisyydestä uuden sopimushallintojärjestelmän käyttöönottoon liittyen. Sopimushallinnon tiimi on hyvin tuore ja sopimushallintojärjestelmä heitettiin meille liikkuvasta junasta käteen, jolloin olemme samanaikaisesti organisoituneet tiiminä ja hoitaneet isoa sisäistä kehitysprojektia, joka koskee läheisesti kaikkia yhtiön työntekijöitä, jotka ovat sopimusten kanssa tekemisissä. Tämä on aiheuttanut monenlaisia haasteita ja se on ymmärrettävästi turhauttanut ihmisiä, joten kiitän kaikkia kärsivällisyydestä.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Olen verrattain intohimoinen polkujuoksija ja erityisesti ultramatkat (= maratonia pidempi matka) ovat vieneet sydämen lisäksi molemmat jalat. Oma missioni on juosta aina vähän pidemmälle kuin viimeksi. Tällä hetkellä pisin juoksemani matka on 166 km, ja sitä on tavoitteena lähteä ennemmin tai myöhemmin tuplaamaan. Juoksu on minulle suurta mielenrauhaa, ja hahmotan juoksemisen hyvin filosofisena ja terapeuttisena lajina. Aivan erityisen paikan juoksu sai sydämessäni, kun muutamia vuosia sitten siirryin asfaltilta poluille ja aloin lisäksi juoksemaan nimenomaan ultramittaisia matkoja.
Juoksemisen lisäksi olen suuri kirjallisuuden ja kirjoittamisen ystävä. Tällä hetkellä luen Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -sarjaa, ja yöpöydällä vuoroaan odottavat Jamaica Kincaidin Puutarhani, Rick Rubinin The Creative Act sekä sekalainen valikoima ikisuosikkini Eeva Kilven runoutta ja proosaa.
Olen myös innokas kotipuutarhuri ja neuloja. Kummassakin edellä mainitussa inspiroidun vahvasti tanskalaisesta estetiikasta ja erityisesti tanskalaisten neulesuunnittelijoiden ohjeet vetoavat minuun. Lisäksi pakko mainita kohta 10-viikkoinen, kuvassakin esittäytyvä cockerspanieli Hilma, jolle sykkii, ei ainoastaan minun, vaan koko meidän perheemme sydämet. 😊

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Jari Nevalainen, toimitusjohtaja

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Jari Nevalainen ja työskentelen 2M-IT:llä toimitusjohtajana.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Tyypillisesti työpäiväni kuluvat kaiken tyyppisten ongelmien kanssa murehtiessa. Osa ongelmista on jokapäiväisiä, osa niistä on vuosien päästä tapahtuvia asioita. Niitä sitten johtoryhmäläisten kanssa pohditaan, että miten asiaa hoidettaisiin. Pohdinnan jälkeen tehtävään kuuluu, että seurataan pallon meno maaliin.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Viimeisin tutkintoni on filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä Turun Yliopistosta. Ennen sitä suoritin tradenomin tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Ensimmäinen tutkintoni oli merkantin tutkinto Jyväskylän kauppaoppilaitoksesta.

Mikä on parasta työssäsi?

Tyytyväinen työntekijä, tyytyväinen asiakas, tyytyväinen omistaja.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Suomi kohtaa tällä hetkellä haasteita, jotka ovat olleet näköpiirissä vuosikymmeniä. Niiden ratkaiseminen vaatii uusia ideoita. Kun näitä ideoita kuulee, niin niistä innostuu.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Varmistaa se, että palvelut ja projektit toimivat kuten on sovittu sekä pitää omistajat kartalla valtion in-house-ohjauksesta.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Meillä kaikki haluavat kaikkien onnistuvan ja me onnistumme yhdessä. Kehittämistä vaatii asioihin tarttuminen ja niiden loppuun asti hoitaminen. Tämä on varmasti myös yksi omista kehityskohteistani.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Perheelle, kodille ja harrastuksille. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme lasta, joista vanhin on muuttanut omilleen. Koti on Turun Kohmossa, jossa perheen kanssa katsotaan streamattuja sarjoja ja elokuvia ja käydään punttisalilla. Siellä myös mielelläni puuhailen kirjojen, pelien ja pienoismallien parissa. Isoin harrastukseni on budo-lajit, joista iaido on päälajini. Kerran vuodessa on iso kansainvälinen leiri, jonka organisoinnista olen vastuussa. Sen lisäksi vuosittain on muutama pienempi Suomen laajuinen leiri, ja saatanpa joka vuosi käydä Japanissa esiintymässä näytöksessä ja harjoittelemassa.

 

 

(Artikkelikuvan taustaa on laajennettu tekoälygeneraattorin avulla.)

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Sami Mustonen, asiakkuuspäällikkö

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Sami Mustonen ja toimin 2M-IT:llä asiakkuuspäällikkönä.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Päivittäiset työtehtäväni liittyvät isolta osin asiakkuuksien hallintaan. Minulla on paljon palavereita asiakkaiden ja toimittajien kanssa. Lisäksi vastaan tarjousvalmistelusta, ja niitä tietoja käymme läpi sisäisissä palavereissa yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Koulutukseltani olen kahvila-ravintolatyöntekijä, lähihoitaja, fysioterapeutti ja hyvinvointiteknologian maisteri. Aloitin juuri 2M-IT:n järjestämänä Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon (JYEAT) opinnot.

Mikä on parasta työssäsi?

Mielenkiintoinen ja merkityksellinen työ sekä mukavat työkaverit.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Päivittäin kollegojen kanssa teemme parhaamme auttaaksemme asiakkaita kehittämään heidän palveluidensa vaikuttavuutta ja tuottavuutta, erityisesti nyt, kun hyvinvointialueilla on taloudellisia haasteita.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Asiakkuuksien hallinta ja siihen liittyvän kehitystyön jalkauttaminen. Lisäksi minulla on meidän palvelunhallintajärjestelmämme yhden prosessin prosessivastuu.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Ainakin meillä täällä Jyväskylän toimipisteellä on hyvä porukka töissä. Tuemme ja kannustamme toisiamme työtehtävissä, mutta myös esim. tikanheitossa ja padelissa.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Fyssarilla on liikunta veressä. Lisäksi kolme alakouluikäistä lasta pitää vapaa-aikani aktiivisena.

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Anna-Maria Jääskeläinen, hankejohtaja

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Anna-Maria Jääskeläinen ja toimin 2M-IT:llä hankejohtajana ITSM-muutoksessa.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Otimme tammikuussa 2024 käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän, ja minä vastasin sen hankinnasta ja käyttöönotosta. Jatkossa kehitämme toiminnanohjausta ja it-palveluitamme sekä niihin liittyviä automaatioita vahvasti eteenpäin. Tavoittelemme toimintojamme ohjaavaa ja tehostavaa ekosysteemiä, jonka avulla voimme tuottaa entistäkin parempaa palvelua hyvinvointialueille.
Jos kummipojaltani kysytään, työni on tietokoneen naputtelua. Mutta tarkemmin sanottuna suunnittelen, miten voisimme organisaatiossamme edistää digitalisaatiota. Kuuntelen tarpeita, asettelen seuraavia askeleita, rakennan alustamme kehitysjonoa, tunnistan tehostamiskohteita ja vedän 2M-IT:n parasta tiimiä, Synaps-tiimiä, joka vastaa alustan kehittämisestä. Minulla on siis paljon Teams-kokouksia, sähköpostien lähettämistä ja niihin vastaamista sekä suunnitelmien laatimista.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Koulutustaustaltani olen filosofian maisteri. Pääaineeni oli aate- ja oppihistoria. Pitkään minua kiinnosti kulttuurin, filosofian ja aatteiden historian tutkiminen, eikä kiinnostus ole taustalta kaikonnut, vaikka työelämä onkin imaissut mukanaan ja vienyt aikaa hyvältä harrastukselta.

Mikä on parasta työssäsi?

Mielestäni parasta työssäni 2M-IT:llä on uuden luominen ja kehittäminen. Lisäksi on hienoa, että voi tehdä mukavan työyhteisön kanssa yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, jossa toiminnanohjaus on tekemisen sydän. Se, joka mahdollistaa tehokkaat palvelut SOTE-sektorille ja jonka avulla voi automatisoida ja nopeuttaa toimintaa, keskittää palveluita ja luoda niistä helppokäyttöisempiä.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Toimivat IT-palvelut vapauttavat aikaa SOTE-sektorin työntekijöille siihen kaikkein tärkeimpään, varsinaiseen työhön. 2M-IT on systemaattisesti panostanut laadukkaisiin ja kustannustehokkaisiin palveluihin. Uusi alustamme ja sen käyttöönotto tukee tätä tavoitetta. Matka on toki vasta alussa, ja alkumatkalla voi kömmähdyksiäkin sattua, mutta tämä on se suunta, johon haluan kehitystä viedä. Haluan, että IT auttaa aidosti arjessa.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Toiminnanohjausalustan käyttöönotto oli lähtölaukaus kehittämiselle. Tämän vuoden jatkan digitalisaation edistämisen ja toiminnan tehostamisen parissa. Alustassa, portaaleissa ja toimintatavoissamme on paljon kehittämistä. Kaikki ei todellakaan ole valmista; enemmän ja parempaa automaatiota, asiakasnäkökulmaa, tietojen läpinäkyvyyttä, toimintojen yhteen hiomista, integraatioita…

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

On hienoa havaita, kuinka paljon tuemme ja autamme toisiamme ja olemme yhtä tiimiä. Hierarkiaa on vähän.  Vaikka emme jäykistele vanhoissa kaavoissa, voisimme olla vieläkin ennakkoluulottomampia ja muistaa pyristellä irti vain tavan vuoksi tehtävistä asioista.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Työaikojen ulkopuolella olen muuten intohimoinen puutarhaharrastaja. Pieni rivitalonpihani on täynnä kasveja, koska minusta kaikki kasvit ovat kauniita. En tunnusta kasvuvyöhykkeitä, vaan järjenvastaisesti uskon, että kaikki kasvit menestyvät Suomen oloissa. Puutarhurina minulla onkin enemmän intoa kuin taitoa ja rohkeutta enemmän kuin älyä.

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Niko Naumanen, jonomanageri

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Moikka! Olen Niko Naumanen ja toimin 2M-IT:llä Tietoliikenne-tiimin jonomanagerina.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Työnkuvaani kuuluu tietoliikennetiimille ohjattujen työpyyntöjen ja häiriöiden ohjaaminen oikeille vastuuhenkilöille sekä epäselvissä tilanteissa auttaminen, jotta asiantuntijoiden jokapäiväinen työ sujuu nopeammin. Tyypillinen työpäiväni koostuu siis tuleviin työpyyntöihin reagoimisesta, tutustumisesta ja niiden ohjaamisesta oikeaan suuntaan sekä ongelmatilanteissa epäselvien asioiden selvittämisestä.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Tällä hetkellä kouluttaudun tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi, ja valmistumisaikatauluni on joulukuu 2024.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen ja tieto siitä, että työlläni voin helpottaa kollegojeni työtaakkaa selvittämällä ja ohjaamalla työpyynnöt oikeille henkilöille.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Yrityksen missio näkyy työssäni siten, että voin auttaa päivittäin kollegojani suoriutumaan työtehtävistään tehokkaammin, mikä mahdollistaa asiakkaiden avun saamisen heidän ongelmiinsa mahdollisimman nopeasti.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Tärkein vastuualueeni tänä vuonna on varmistaa työpyyntöjen nopea käsittely ja asiakkaan nopea avun saaminen.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Olen erityisen tyytyväinen työyhteisössäni siitä, että tiedän saavani tukea työhöni aina, kun sitä tarvitsen.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Vapaa-aikana vietän aikani kuntosalilla ja koirien kanssa ulkoillen.

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Susanna Jalo, järjestelmäasiantuntija

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Susanna Jalo ja työskentelen järjestelmäasiantuntijana 2M-IT:n pilvitiimissä.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Vastuualueelleni kuuluu M365:een sisältyvät palvelut ja niiden ylläpito. Normaaliin työpäivääni kuuluu yleensä palaveri tai muutama, koskien joko tietyn asiakkaan pilviympäristöä tai esimerkiksi tiimin työtapojen kehittämistä. Näiden lisäksi nappaan tikettijonosta M365-palveluihin liittyviä tikettejä ja edistän niitä parhaani mukaan. Opiskelen myös työn ohessa Power Platformiin liittyviä asioita.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Koulutukseltani olen tieto- ja viestintätekniikan insinööri. Valmistuin Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2021, erikoistumisalana hyvinvointiteknologia. Tätä ennen suoritin kaksoistutkinnon vaatetusompelijana.

Mikä on parasta työssäsi?

Mielestäni parasta työssäni 2M-IT:llä on monipuolisuus, vapaus ja luotto. Työtehtävät ovat mielenkiintoisia ja haastavia, enkä selviäisi työpäivistä ilman ihanan tiimini tukea. Tuntuu, että joka päivä opin jotain uutta. Arvostan myös vapautta ja luottoa, jonka työntekijänä saan. Teen tontilleni kuuluvat hommat niin hyvin kuin suinkin taidan, enkä tarvitse siihen niskaan hengittämistä tai mikromanagerointia.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Yrityksemme missio on ”Autamme asiakkaitamme parantamaan SOTE-palvelujen vaikuttavuutta ja tuottavuutta”, ja tämä näkyy omassa työssäni aika konkreettisesti M365-palveluiden kautta. Nämä palvelut ovat tärkeä osa loppukäyttäjiemme työtä sisältäen esimerkiksi Teamsin, sähköpostin ja Office-ohjelmat. Tunnen, että oma panokseni asiakasympäristöjen ylläpidossa edistää näiden työkalujen toimivuutta ja käyttöä. Yritän pysyä uusien juttujen perässä, kuten esimerkiksi Microsoftin Copilot, jonka käyttöönottoa olen päässyt opiskelemaan jo etukäteen ja päässyt mukaan Copilotin käyttöönottoprojekteihin.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna

Sain vastuulleni uuden asiakkaamme M365 ympäristön, mikä on opettanut valtavasti. Tietoturvakartoitus toimi hyvänä ohjenuorana ympäristön päivityksessä 2M-IT:n käytäntöjen mukaiseksi ja opetti monipuolisesti rooliin kuuluvista (ja kuulumattomista) asioista. Lisäksi Microsoftin Copilot kiinnostaa asiakkaita hurjasti ja olen saanut olla omassa sekä asiakkaiden Copilot-piloteissa mukana. Se on tosi kiinnostava tuote ja odotan innolla, että pääsen opettelemaan sen käyttöä oman työn tehostajana.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Oma lähitiimini on sopivan kokoinen ja he ottivat minut ja samaan aikaan aloittaneen kollegan tosi lämpimästi vastaan. Apua on aina tarjolla ja kun tarvitsee purkaa turhautumista tai kiljua innosta, niin juttukavereita kyllä riittää. Mielestäni pääkaupunkiseudun etätyöläisiä olisi kiva tavata joskus kasvokkain, mutta en tiedä miten sitä lähtisi edistämään. Toki toimiston puute hiukan hankaloittaa, mutta lounaat/etätyöhubit voisi olla yksi ratkaisu.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Töiden ulkopuolella vapaa-ajalla tykkään pelailla yksinpelattavia videopelejä, tehdä käsitöitä (ompelu, kutominen, virkkaus) ja lukea. Erityisesti scifi ja fantasia genreinä toimii mielestäni niin kirjoissa kuin peleissäkin. Rakastan myös kissoja, ja kotona asusteleekin kaksi karvakorvaa, joita ilman en pärjäisi. Työpäivien ohessa pidän myös välillä villejä tanssibailuja hommien välissä, että saa aivot ja kropan nollattua. Suosittelen tätä kaikille!

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Riku Kivirinta, tietoarkkitehti

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Riku Kivirinta ja työskentelen 2M-IT:llä tietoarkkitehtina.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Tietoarkkitehtuuri on osa organisaation kokonaisarkkitehtuuria, joka puolestaan tarkoittaa organisaation kuvaamista kokonaisuutena toiminnan, tietojen, tietojärjestelmien sekä teknologian osa-alueiden kautta karkealla ja konkreettisella tasolla. Tietoarkkitehtuurin tavoitteena on tukea tietojohtamisen ja sen osa-alueiden – tiedolla johtamisen ja tiedon hallinnan – mahdollisuuksia ja hyötykäyttöä.
Tyypillinen työpäiväni koostuu pitkälti tietojärjestelmän tai teknologian osa-alueisiin liittyvistä palavereista asiakkaiden ja kollegoiden kanssa, joissa pyritään tukemaan uuden tekemistä ja toteutettujen ratkaisuiden kehittämistä. Lisäksi työpäiviini kuuluu muutosten vaikutusten arvioimista sekä sovellusalustapalveluiden ylläpidollisia tehtäviä.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Olen koulutukseltani tietojenkäsittelytekniikan tradenomi (AMK).

Mikä on parasta työssäsi?

Organisaatioissa ei ole useinkaan esimerkiksi yhteistä käsitystä siitä, mitä tietoa on olemassa, missä järjestelmissä, missä muodossa ja kuka sitä hyödyntää ja miten. Tällaiset ongelmat ja niiden ratkominen kiehtovat minua paljon, ja haluan päästä ratkaisemaan niitä yhdessä muiden kanssa. Kun tiedostamme, miten tällä hetkellä toimimme ja missä mikäkin tieto on, on paljon helpompi ryhtyä suunnittelemaan esimerkiksi uudella teknologialla toimivia palveluita tai vaikka kokonaan uutta liiketoimintaa.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Organisaation henkilöstön osaamisen hyödyntäminen asiakkaiden toiminnan kehittämisessä muuttuvassa toimintaympäristössä on selkeästi läsnä päivittäin. Osaamisen hyödyntäminen näkyy niin kollegoiden kuin asiakkaiden kanssa työskennellessä.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Hyvinvointialueiden käynnistymisen myötä, sote-järjestämislaki lisäsi hyvinvointialueiden velvoitteita kerätä tietoa väestön hyvinvoinnin tilasta, palveluiden saatavuudesta, laadusta, vaikuttavuudesta ja kustannuksista eli tuottaa tiedolla johtamista. Tietojärjestelmien kirjo hyvinvointialuilla oli käynnistymisen yhteydessä hyvin laaja ja kirjava, kuten myös erilaiset raportointitoimet. Hyvinvointialueiden osalta tietojärjestelmien uusiutuminen ja yhdistyminen tuo tänä vuonna selkeytystä toimintaan, mutta toisaalta haastaa tiedolla johtamista pysymään muutoksessa mukana.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Työtehtävässä on usein tarve saada tukea, neuvoja ja näkemyksiä eri puolilta organisaatiota ja eri osaamisalueilta. Koen organisaation ja kollegoiden tukevan ja auttavan toisiaan kiitettävästi, vaikka kaikilla meillä on usein jo kädet täynnä muitakin työtehtäviä.
Tekoälyn hyödyntäminen tiedolla johtamisen osana olisi yksi kehityskohde. Tekoäly mahdollistaa toimintoja monella eri tavalla, joiden hyödyntäminen mahdollistuu lakien muuttuessa niitä sallivampaan suuntaan. Tekoälyn hyödyntäminen tiedolla johtamisessa ja organisaation toiminnassa laajemminkin tarjoaa vielä monia kehityskohteita.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Pääasiassa vapaa-aikani kuluu frisbeegolfin sekä mökkeilyn parissa. Todellinen intohimoni on kuitenkin matkailu ja erilaiset kulttuurit. Pyrin suuntaamaan lomamatkan mahdollisuuksien mukaan sellaisiin maihin tai paikkoihin, joissa ei vielä ole tullut käytyä.

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Kati Mäki, erityisasiantuntija

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Kati Mäki ja työskentelen 2M-IT:llä erityisasiantuntijana erilaisissa hankkeissa, projekteissa, järjestelmien käyttöönotoissa ja päivityksissä. Kotipaikkana minulla on ratkaisupalveluiden asiantuntijapalvelut-tiimi. Minulla on laaja kokemus ja tietopohja sote-alasta ja siellä käytettävistä tietojärjestelmistä. Olen saanut tämän kokemuksen kartutettua niin, että olen ollut kliinisessä työssä monessa eri paikassa sekä tietojärjestelmien pääkäyttäjänä ja kriittisten järjestelmien päivystäjänä usealla eri hyvinvointialueella. Eniten kokemustani on kartoittanut kuitenkin se, että olen saanut osallistua 2M-IT:llä vaativiin projekteihin asiantuntijana ja saanut niissä sukeltaa syvässä päädyssä. Lisäksi olen saanut luottamuksen ja mahdollisuuden olla mukana johtoryhmässä henkilöstömme edustajana. Olen myös sen kautta saanut lisää näkemystä ja ymmärrystä sote-kokonaisuudesta.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Varmasti kaikki meistä on ollut joskus ajamassa jonkinlaista road trippiä. Tiedämme sen tunteen, joka matkalla on. Tunne vaihtelee, mutta useimmiten se on odottava, innokas, utelias, jännittynyt, iloinen ja hyvä. Suuntaamme katseemme edessä häämöttävään ja teemme kartan avulla reittisuunnitelmaa, jotta pääsemme sinne, minne pyrimme.  Joissain mutkissa ja teillä tietymättömillä tietenkin välillä jopa pelottaa, mutta loppujen lopuksi olemme aina päässeet perille. Sateenkaaren päät on ehkä nähty, kärrypoluilla on körötelty ja suorilla baanoilla menty lujaa. Tuulilasinpyyhkijät ovat viuhuneet välillä vimmatusti ja joskus on kattoluukku ollut auki ja musiikki soinut.
Tällaista vauhdin hurmaa ja erilaisista matkoista nauttimista sisältyy myös minun tyypilliseen työpäivääni. Hankkeissa, projekteissa ja kaikissa palveluissa on päätetty jokin päämäärä, joka on suunniteltu meidän yhdessä saavutettavaksi. Sitä päämäärää tavoittelen myös asiantuntijana ja sen eteen teen töitä. Päiväni alkaa niin, että tarkistan muistiinpanot, sähköpostit, Teams-viestit ja palaverit. Kollegoiden ja projektipäälliköiden tai johdon kanssa keskustelemme työtehtävistä ja priorisoimme niitä tarpeen mukaan niin, että kaikkia asioita tulisi edistettyä niin, että pääsemme yhdessä tavoitteeseemme. Erityisasiantuntijana tarkastelen laaja-alaisesti ja kehittävällä otteella eteen tulevia asioita ja mietin, miten niiden suhteen kannattaisi edetä: mitä olemassa olevaa hyvää kannattaisi jatkossakin käyttää ja mitä uutta kannattaisi mahdollisesti ottaa käyttöön. Hahmotan helposti asioiden riippuvuuksia ja laajoja kokonaisuuksia. Kykenen tarttumaan haasteisiin ja menemään niistä läpi. Oikeastaan tykkään tällaisesta ja se on minulle luontaista. Luontaista on myös laskea euroja ja kannattavuutta ja hahmotella liiketoiminnallisesti vaikuttavia ja järkeviä kokonaisuuksia.
Palaverien ja työpajojen lisäksi kalenterini täyttyy kaikenlaisista eteen tulevista selvitettävistä asioista. Olen yhteydessä kollegoihini, asiakkaisiin, järjestelmien toimittajiin, THL:ään ja Kelaan eli teen laaja-alaisesti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, jotta saan jonkun puuttuvan tiedon esiin.  Päätöksen teko vaatii tietoa ja sitä tietoa pyrin tuottamaan joka päivä.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Olen suorittanut sote-alan opintoja seuraavanlaisesti: yo, lähihoitaja (sosiaalihuolto + terveydenhuolto), sairaanhoitaja (ensihoito), sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio- ja liiketoimintaosaaminen (YAMK) sekä tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto.

Mikä on parasta työssäsi?

Pidän työstäni ja teen yhteistyötä kaikkien 2M-IT:läisten kanssa ja haluan että työni tuottaa asiakkaalle arvoa. On parasta ja jännittävää, kun en tiedä aina etukäteen kaikkea työpäivästäni enkä esimerkiksi edes sitä, että mitä kieltä tänään puhun. Och det är bra, ty jag tycker om att använda svenska.

Miten yrityksen missio näkyy työssäsi?

”Autamme asiakkaitamme parantamaan SOTE- palvelujen vaikuttavuutta ja tuottavuutta” näkyy työssäni niin, että pyrin työlläni tuottamaan nimenomaan tämän mission päämääränä olevaa arvoa asiakkaalle. Asiakkaat saavat antaa työstäni ja kaikkien meidän työstämme palautetta ja voin palautteenkin avulla seurata, onko meidän missiomme näkynyt työssäni.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia ja vastuualueita tänä vuonna?

Tärkeimpänä tehtäväkokonaisuutena tänä vuonna minulla on yhden hyvinvointialueen uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä ja sen käyttöönottoon tarvittavassa suunnittelussa, rakentamisessa, käyttöönoton tuessa sekä muutoksen ja toimintamallien läpiviemisessä mukana oleminen. Lisäksi muina tärkeinä tehtävinä on kouluttautua itse sekä olla henkilöstön edustajana johtoryhmässä.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Olen erityisen tyytyväinen siitä, että yrityksemme arvot ovat sellaiset, jotka resonoivat myös omiin ja asiakkaiden arvoihin. Arvostan sitä, että pyrimme tuottamaan asiakkaalle arvoa ja samalla se on myös asia, jota voisi vielä edelleen kehittää. Arvostan myös sitä, että minulla on psykologisesti turvallinen työyhteisö, hyvä esihenkilö, hyvät kollegat ja hyvä johto.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Vapaa-aikana nautin ulkoilusta, saunomisesta ja avannosta. Kesällä nautin purjehtimisesta ja siitä, että voin olla oman veneeni kapteeni. Nautin myös siitä, kun saan tehdä lasteni kanssa road trippejä. Ensi kesänä tavoitteena on Ruotsin länsirannikko autoillen ja Ahvenanmaa purjehtien.

Esittelyssä 2M-IT:läinen! Taina Mielismäki-Valli, johdon assistentti

Kuka olet ja mikä on työtehtäväsi 2M-IT:llä?

Olen Taina Mielismäki-Valli ja työskentelen 2M-IT:llä johdon assistenttina osana HR-tiimiä.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen työpäiväsi?

Työtehtäviini kuuluvat toimitusjohtajan kalenterijärjestelyt, johtoryhmän tukeminen, yhtiötasoisten henkilöstötapahtumien järjestelyt sekä yhtiön matkustuskäytänteissä opastaminen.
Tyypillinen päiväni sisältää toimitusjohtajan kalenterivarauksista sopimista eri tahojen kanssa ja kalenterin järjestämistä päällekkäisten varausten varalta. Teen erilaisia kokous-, matka- ja tilaisuusvarauksia sekä opastan matkalasku- ja matkatoimistojärjestelmien käytössä.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Olen koulutukseltani tradenomi, HSO (johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelma). Lisäksi olen suorittanut rakkaan harrastukseni myötä myös ompelijan ammattitutkinnon.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on monipuoliset, vaihtelevat ja itsenäiset tehtävät. Vapaus etätöihin ja mahdollisuus tehdä töitä useiden erilaisten ihmisten kanssa.

Miten yrityksen missio näkyy omassa työssäsi?

Tuen sekä johtoryhmäämme että henkilöstöämme osana HR-tiimiä, jotta asiantuntijamme pystyvät tuottamaan parasta mahdollista palvelua asiakkaillemme.

Mitkä ovat tärkeimpiä tehtäväkokonaisuuksia tai vastuualueitasi tänä vuonna?

Tänä vuonna tarkoitukseni on kehittää omaa asiantuntijaosaamistani eteenpäin niin, että pystyn tarjoamaan uusia ideoita toimitusjohtajamme ja johtoryhmämme työn tukemiseksi. Lisäksi olisi tarkoitus kehittää edelleen matkustusprosessiamme entistäkin sujuvammaksi matkustaville työntekijöillemme.

Mistä asioista olet erityisen tyytyväinen työyhteisössäsi, ja onko jotain, mitä voisi mielestäsi kehittää?

Olen iloinen, että saan olla töissä juuri 2M-IT:llä. Täällä on mahdollista kehittää omaa osaamistaan koko ajan eteenpäin ja mikä parasta, saa tehdä päivittäin töitä timanttisten ammattilaisten kanssa. Meillä on hyvä henki ja ihmisiä on helppo lähestyä.

Mille sydämesi sykkii vapaa-aikana?

Vapaa-aikani kuluu perheen, koiran kanssa touhuamisen, ulkoilun ja satunnaisen jumppailun parissa. Ompeluharrastukselle haluaisin toki löytää vielä aikaa. Se on lähellä sydäntäni, mutta on jäänyt viime aikoina ajanpuutteen takia.